Nuuka aprillipilakisa!

1.4.2021

Nuuka aprillipilakisa 2021

Nuuka päätti kevätkokouksessaan piristää jäsenistönsä mielialaa järjestämällä aprillipilakisan.

Nuuka päätti kevätkokouksessaan piristää jäsenistönsä mielialaa. Wikipedian mukaan (https://en.wikipedia.org/wiki/April_Fools%27_Day) jo hieman ennen teekkarihuumorin virallistumista (joskus 1300-luvulla) aprillipilailun esiasteeseen viitattiin kirjallisuudessa. Jonka vuoksi päätimme sitten haastaa jäsenistömme (leikkimieliseen) aprillipilakisaan.

Aprillipilaan yleisesti pätevät melko pitkälle samat säännöt, kuin teekkaripilaan:
(1) pila ei saa aiheuttaa vakavaa fyysistä vahinkoa, pois lukien kolhiutunut itsetunto ja itselle nauramisen aiheuttamat kipeät vatsalihakset
(2) pila on toimitettava/kuljetettava/kerrottava ennen puoltapäivää (12:00); joka tapana on yleismaailmallisen pätevä etenkin anglosaksisissa maissa. Jos esimerkiksi Australiassa aprillipilan kertoo puolen päivän jälkeen, osoittaa se kertojan tyhmyyden – eli vitsin kärki kääntyy kertojaa päin.
(3) vallanpitäjien arvostelu on sallittua; tietysti hyvän maun, lakien, asetusten ja muiden asiaan vaikuttavien rajoitusten mukaisesti.

Kilpailumme sääntöihin lisäsimme seuraavat kohdat:

a) Nuukan hallitus lupasi kaikessa ahkeruudessaan toimia aprillipilojen tuomaristona, ja jäävää täten itsensä osallistujien joukosta.
b) Nuukan hallitukselle toimitettava pila (suosittelemme sähköisessä muodossa jaeltavia, hallituksen jäsenistön maantieteellisen hajaannuksen takia), on toimitettava 1.4.2021 kello 00:00–12:00 välisenä aikana. 
c) Pilan saa, ja on toivottavaakin, julkaista myös Nuukan Facebook- ja/tai WhatsApp -ryhmässä kyseisenä ajankohtana.
d) Kilpailuun osallistuvan pilan toimittajan tulee varmistua siitä, että hänen yhteystietonsa ovat hallituksen tiedossa – mahdollisen palkinnon toimittamista varten.
e) Nuukan hallitus tulee palkitsemaan tuloksista riippuen kilpailijoita kunniamaininnoin tai asiaan soveltuvin lahjuksin, joiden mahdollisesta vero- tai muista seuraamuksista vastaa palkinnon vastaanottaja.
f) Aprillipiloja saa toimittaa myös osallistumatta kilpailuun.
g) Aprillipiloiksi toivotaan tekijöiden omia tuotoksia, vaikka tunnetusti kierrätys on ekologista, ei aprillipila välttämättä kierrättämällä parane.